Ajankäytöstä ja informaatiotulvasta

Aika on suhteellista ja riippuu havaitsijan koordinaatistosta, kuten jo Einstein meille osoitti. Joskus aika on tiukalla ja ajanpuute ahdistaa, joskus sitä on aivan liikaa ja täytyy sanoa, että minua tämä tilanne ahdistaa vielä enemmän.

Omassa menneisyydessäni on esimerkkejä molemmista tilanteista. Kouluaikani sujui aika tasapainoisesti, joskin matematiikassa podin selvää informaation puutetta. Jouduin siis pyörittelemään peukaloitani matikan tunneilla, kun muut pähkäilivät (tai pääasiassa opettaja) asioita, jotka minulle olivat selkiytyneet jo kotona kirjaa lukiessani. Siihen aikaan ei ollut nettiä, eikä paljon vaihtoehtoisia oppikirjojakaan, joten kaiketi tässä vaiheessa jo jouduin hankkimaan aivoilleni muita töitä ahdistusta ehkäisemään.

Vaihe, jolloin aikaa ei ollut hiukkaakaan liikaa, koitti valmistumisen jälkeen. Auskultoituani pääsin sijaiseksi vieläpä omaan entiseen kouluuni. Tunteja oli paljon, ensimmäisessä jaksossa 30 ja jakso sisälsi lukion kaikkien luokka-asteiden kemian ja lyhyen matematiikan. Totuushan on, että vasta joutuessaan jotain opettamaan, oppii itsekin ja 7-tuntisten koulupäivien jälkeen jouduin siis valmistelemaan seuraavan päivän tunnit ja aikaa perheelle (mies ja kaksi pientä lasta) ei jäänyt yhtään!

Kun sitten lapset olivat ylioppilaita ja muuttivat pois kotoa, olin aivan päinvastaisessa tilanteessa. Olin tottunut puuhastelemaan kotona ja auttamaan lapsia, jos he apua tarvitsivat. Putosin tyhjyyteen, jossa aikaa oli, mutta ei mitään tekemistä. Tuntien valmistelu ei vienyt enää aikaa. Olin jo kauan sitten oppinut, että hienotkaan tuntiviritelmät eivät toimi, jos oppilaat eivät niitä ymmärrä ja parhaan tuloksen saavutin kuulostelemalla luokkaa. Nyt oppisisällöt olivat hallussa ja saatoin siirtyä asiasta toiseen sen mukaan, mitä luokka tarvitsi. Tämä aika oli pahinta elämässäni, sillä olin saavuttanut kaiken mihin olin ikinä pyrkinyt ja aivan liian aikaisin. Ajatus siitä, että loppuelämäni olisi tätä, ahdisti aivan suunnattomasti.

Ensiapuna aloin opiskella. Palasin takaisin matikan laitokselle päämääränäni mahdollisesti lisensiaatin tutkinto, mutta jo alussa päätin, että jos en jaksa tai pysty, niin ei se mitään. Varsinaista hyötyä uralla siitä ei kuitenkaan tulisi olemaan. Sikäli olin väärässä, että moista nautintoa matikan opiskelussa en ollut koskaan kokenut! Tajusin ihania uusia juttuja, ja jopa niin, että pystyin paremmin opettamaan mikä matematiikassa on niin ihanaa. Löysin uudelleen matematiikan syvimmän olemuksen maailman kauniimpana tieteenä, eikä vain tylsien jokapäiväisten elämän ongelmien ratkaisumenetelmänä. Prosessi on vielä kesken, sillä lisuri on kirjoittamatta. Tielle tuli muita mielenkiintoisia juttuja.

Suuri muutos tuli aivan kummallisessa muodossa, ja odottamatta. Sain sisareni ystävän kautta linkin sivustolle, joka julkaisee japanilaisia ristikoita. Tämä tapahtui noin 5 vuotta sitten ja sudokuvillitys ei silloin ollut edes alkanut. Sain valtavasti tyydytystä pulmien ratkaisemisesta ja koin myös ensimmäiset askeleeni sosiaalisessa verkottumisessa kyseisen yhteisön foorumilla. Yksi asia johti toiseen ja nykyisin olen linkki kyseisen yhteisön ja sivustoa ylläpitävän firman välillä tai ehkä voisi sanoa, että olen firman luottohenkilö. Ystävystyin firman omistajien kanssa ja siitä alkoi koko tieni sosiaalisen median parissa.

Kyseinen firma on loistava esimerkki etätyöstä. Kaikki tekevät työtä kotonaan ja yhteyttä pidetään Skypen avulla. Toimii loistavasti. Olen ollut paikalla Israelissa ja nähnyt omin silmin miten homma toimii. Puhelinlaskuja firmalla ei juurikaan ole. Kokouksia pidetään tarpeen tullen, mutta erittäin vähän. Aika, jonka olen kesällä siellä viettänyt, on käytetty yhdessäoloon ja jutusteluun, eikä kokouksiin, joissa olisi pähkäilty mitä voitaisiin tehdä paremmin meidän ratkaisijoitten kannalta tai mitä uutta voitaisiin keksiä. Kaikki ne keskustelut olen käynyt myöhemmin kotoa Skypellä. Aikamoinen yllätys meikäläiselle, joka on tottunut toinen toistaan seuraaviin palavereihin ja ideariihiin. Lukija voi arvata kumpi toimii paremmin!

Ensimmäinen matkani poiki blogini, jota olen nyt runsaat 2 vuotta pitänyt englanniksi. Hiljalleen firman markkinointipäällikön kanssa yhdessä opettelimme bloggausta ja eri yhteisöissä toimimista. Gil oli minulle loistava tuki ja hallitsi paljon tekniikkaa, jota itse en hallinnut vielä silloin. Yhteisöjä, joihin liityin oli valtavasti, uusia tuttavuuksia tuli kuin sieniä sateella ja löysin myös opettajakontakteja blogien maailmasta. Hyvin opettavaista aikaa, sillä muutin mielipidettäni sosiaalisissa ympäristöissä liikkuvia markkinointi-ihmisiä kohtaan. Kun asiat tehdään taidolla, ei kukaan kärsi. Olen kurkkuani myöten täynnä puhelinmarkkinoijia, jotka eivät anna edes puheenvuoroa tai suoramarkkinointiesitteitä, jotka tukkivat postilaatikkoni ja jotka juodun kantamaan kierrätykseen. On olemassa tuotteita, joista haluan tietoa ja internetin kautta sen saan, jos tuotteen tehnyt firma osaa asiansa.

Verkostoitumiseni oli johtaa informaatioähkyyn, mutta opin aika nopeasti hallitsemaan sitä. Hyvin pian opin näkemään jo otsikosta, mikä on minua kiinnostava linkki ja mikä ei. Kaikki mielenkiintoiset linkit eivät edes koske matematiikkaa, puzzleja tai opetusta. Hupilinkit, joita ennen sain postilaatikkooni, ovat siirtyneet blogeihin ja voin tutkia niitä silloin kun haluan. Minulla on käytössä myös useita kirjanmerkkisivustoja, mutta niissä on liikaa linkkejä, jotka myös vanhentuvat nopeasti. Kirjanmerkkisivustojen paras ilo onkin nykyään haku muiden tägittämistä linkeistä, jos omista ei löydy.

Nautin verkon tuomista mahdollisuuksista. Kun haluan tietoa, käytän Googlea sen sijaan, että yrittäisin hakea haluamiani tiedon kirjahyllyni sekasotkusta. Englanninkielisiä termejä käännän Wikipediaa apuna käyttäen ja mielenkiintoisia blogikirjoituksia puzzleblogiini löydän parhaiten Googlen kuvahaulla. Jos Googlen täsmähaku ei tuota tyydyttävää tulosta, kysyn ystäviltäni Twitterillä, GTalkissa tai sähköpostilla. Hätätilanteessa turvaudun poikaani, joka on melkein valmis tietokonealan DI, joskin lopputulos useimmiten on toteamus: "miksi minä en tuota itse keksinyt".

Suurin ongelmani tällä hetkellä on tämä suomalainen kulttuuri, joka edelleen edellyttää minulta istumista kokouksissa ja seminaareissa ja turhien paperien suoltamista. Opetuksessani en papereita enää ole käyttänyt viiteen vuoteen. Kaikki muistiinpanoni ovat läppärissäni, joka kulkee mukana. Monisteet ovat opetusalustalla ja ATK-blogissanikin on jo jonkin verran aineistoa. Kokeet vielä monistan, sillä matikankokeen toteutus tietokoneella ei ole vielä avautunut minua tyydyttävällä tavalla.

Olen jo kauan sitten todennut, että tulevaisuuden suunnittelu pitkällä tähtäyksellä ei ole minulle henkisesti edullista. Elän siis korkeintaan viikkoa kerrallaan ja jos ei huvita työskennellä online, niin sitten en avaa konetta. Olen päättänyt keskittyä siihen, mikä milloinkin huvittaa. Työni edellyttää tiettyjen tuntien pitämistä, ja sen teen, mutta kaikkeen muuhun suhtaudun hauskana harrastuksena. Voisin kyllä hankkia kiireen ja paniikin verkko-opetuksen kehittämisestä, mutta olen jo kauan sitten todennut, että minun on hidastettava askeleitani, jotten pelottaisi muita. Yritän siis opettaa ja kannustaa kollegoita, pidän yhteyttä ystäviini ympäri maailmaa ja jos alkaa ahdistaa, kaivan esiin japanilaisen ristikon ja keskityn täysin sen ratkomiseen. Suosittelen muillekin!